18.01.2012
Esimiesten käyttöoikeuksiin muutoksia työajanseurannassa
Tuleva päivitys muuttaa käyttöoikeuksia massakirjauksessa ja raportoinnissa
Julkaisemme 23. tammikuuta vuoden ensimmäisen päivityksen työajanseurantaan. Päivitys tulee muuttamaan massakirjauksen ja raportoinnin käyttöoikeuksia esimiestason käyttäjille.
Raporteissa ja massakirjauksessa on perinteisesti ollut mahdollista tehdä massakirjauksia kaikille yrityksen työntekijöille ja koostaa raportteja kaikista yrityksen työntekijöistä. Ensi viikolla julkaistava muutos rajoittaa esimiehen käyttöoikeuksia seuraavasti:
- Esimiehelle näytetään raportoinnin ja massakirjauksen näkymissä vain työntekijät jotka on asetettu hänen alaisikseen
- Esimies voi raportoida vain omien alaistensa työaikaa, eli vain työntekijöitä joiden kalenteriin hänellä on muutenkin tarkasteluoikeus
- Esimies voi massakirjata tapahtumia vain omille alaisilleen
Voitte ottaa muutoksen huomioon etukäteen varmistamalla, että esimiehen alaisiksi on valittu kaikki tarvittavat työntekijät. Työyhteisön pääkäyttäjä voi tehdä muutoksia esimiehen alaisiin sivulla Ylläpito / Käyttäjät.
22.12.2011
Vuodenlopun päivitys Työtehoon ja Jäsentietoon
Julkaisimme keskiviikkoaamuna 21. joulukuuta päivityksen Nepton Työtehon ja Nepton Jäsentiedon asiakkaille.
Työajanseuranta ja työvuorosuunnittelu
- Kirjauspäätteet näyttävät työntekijälle vain projektit, jotka on liitetty hänen käyttäjäryhmälleen
- Työajanseurantaan merkityt koulutukset, poissaolot ja arkipyhäpäivät huomioidaan nyt työvuorosuunnittelun näkymässä
- Mobiilikirjauksen tietoturva parantuu ja kirjautumissivun osoite vaihtuu. Nykyinen kirjautumissivu ohjaa käyttäjän päivityksen jälkeen uudelle kirjautumissivulle, jonka suosittelemme ottamaan käyttöön kännykkäleimauksissa
- Työajanseurannassa työntekijäkohtaisten asetusten muuttamista on yksinkertaistettu. Työntekijän tietoihin tehdyt muutokset ohittavat automaattisesti työyhteisökohtaiset ja käyttäjäryhmäkohtaiset asetukset
- Lukuisia järjestelmän käyttövarmuutta parantavia päivityksiä työvuorosuunnittelussa, työajanseurannassa ja raportoinnissa
Jäsentieto
- Hakutoiminnolla on mahdollista etsiä henkilöryhmiin kuuluvia jäseniä. Haku voidaan kohdistaa kerralla useisiin henkilöryhmiin
- Ylläpitäjän käyttöön julkaistaan toiminto tuplarekisteröintien poistamiseen. Toiminto yhdistää kahden käyttäjätunnuksen tiedot ja poistaa ylimääräisen käyttäjän järjestelmästä
- Ryhmien hallinnassa vastuuhenkilö tai ylläpitäjä voi tulostaa yksinkertaisen läsnäololistan osallistujien nimistä
- Jäsenen taakse on mahdollista lisätä useita sähköpostiosoitteita – esimerkiksi työ- ja vapaa-ajan sähköpostiosoitteet tai alaikäisen käyttäjän vanhempien sähköpostiosoitteet
- Tapahtumiin ilmoittautuminen on mahdollista normaalissa ilmoittautumisnäkymässä. Tapahtumaan ilmoittautuminen avaa ruudulle erillisen ilmoittautumislomakkeen.
- Tapahtumaan ilmoittautumisesta lähetetään vahvistussähköposti. Vahvistusviestiä on mahdollista muokata yhteisön asetuksissa
- Jäsentiedon ylläpitäjän käsikirja päivittyy uusien toimintojen ohjeilla tammikuun ensimmäisen viikon aikana
22.11.2011
Muutoksia ja uusia toimintoja Jäsentiedossa, työvuorosuunnittelussa ja työajanseurannassa.
Julkaisimme tiistaina 22. marraskuuta päivityksen Nepton Työtehon ja Nepton Jäsentiedon asiakkaille.
Yhteenveto muutoksista ja uusista toiminnoista
- Työtehossa sisäänkirjautumisen jälkeen näytettävä aloitussivu poistuu. Sisäänkirjautumisen jälkeen käyttäjille näytetään Omat tiedot-sivu.
- Työvuorosuunnittelussa miehitetyt ja miehittämättömät vuorot näytetään suunnittelunäkymässä tyypeittäin aikajärjestyksessä.
- Työajanseurannan Mepco-integraatioon julkaistaan useita parannuksia. Lisäksi julkaistaan lukuisia parannuksia TES-tulkintaan sekä Sonetin ja Fivaldin siirtotiedostojen toimintaan.
- Jäsentietoon on julkaistu uusi maksusuoritusraportti, jolla järjestelmään kirjattuja maksuja voi hakea aikavälin ja maksutyypin perusteella. Uusi raportti löytyy Laskut -osiosta.
- Jäsentiedon sähköpostiviestinnässä on mahdollista asettaa lähetysosoitteelle ja vastausosoitteelle eri sähköpostit.
- Jäsentieto siirtyi kuukauden vaihteessa käyttämään vain IBAN-muotoisia tilinumeroita. Uudet tilinumerot voi vaihtaa asetuksissa jos sitä ei ole vielä tehty.
- Jäsentiedon tulostettavissa laskuilla on mahdollista näyttää enemmän tietoa – muun muassa täydelliset osoitetiedot, Y-tunnus ja laajemmat yhteystiedot, mm. puhelinnumero, kotisivut ja sähköposti.
- Jäsentiedossa julkaistaan kaikkien asiakkaiden käyttöön käyttöoikeushallinta. Ohjeet käyttöoikeuksien hallintaan on julkaistu ylläpitäjän käsikirjaan.
27.10.2011
Uusia ja parannettuja toiminnallisuuksia työajanseurannassa, työvuorosuunnittelussa ja jäsenrekisterissä
Julkaisemme 31. lokakuuta kootun palvelupäivityksen, joka lisää uusia toimintoja ja parantaa nykyisiä. Päivitys ei aiheuta katkoksia palveluiden toiminnassa.
Päivityksiä työajanseurannassa
- Työsuhteiden hallintaan on lisätty tuki IBAN-muotoisille tilinumeroille ja BIC-koodeille
- Työajanseurannassa on nyt mahdollista ottaa käyttöön erilliset työkorotukset yksittäisille työntekijälle
- Työvuoron kesto työvuorosuunnittelussa on mahdollista määrittää yhden minuutin tarkkuudella
- Työajanseurannassa työntekoajat on mahdollista määrittää yhden minuutin tarkkuudella
- Työajanseurannan NFC TimeClean RFID-kirjauspäätteisiin on lisätty tuki oletusprojektille ja PIN-koodilla kirjautumiseen. Katso kirjauspäätteiden esite Neptonin kotisivulta
- Työajanseurannassa on mahdollista ottaa käyttöön Idescon kirjauspääte, jossa on RFID-lukija ja kosketusnäyttö
Päivityksiä Jäsentiedossa
- Jäsentietoon on lisätty tuki oikeusryhmille, joilla on mahdollista myöntää rajoitettuja ylläpito-oikeuksia esimerkiksi ryhmien ohjaajille. Toiminto julkaistaan kaikkien asiakkaiden käyttöön tämän vuoden aikana
- Jäsentieto käyttää nyt SSL-salattua yhteyttä
- Vanhanmuotoiset tilinumerot poistuvat käytöstä Jäsentiedossa 1. marraskuuta. IBAN-muotoiset tilinumerot ja BIC-koodit on mahdollistaa päivittää järjestelmään etukäteen. Jäsentieto siirtyy käyttämään IBAN-muotoista tilinumeroa 1. marraskuuta alkaen
03.10.2011
Jäsentieto siirtyy marraskuun alussa käyttämään ainoastaan IBAN-muotoisia tilinumeroita
Olemme siirtymässä käyttämään Jäsentiedossa tilinumeroissa ainoastaan IBAN-muotoa, jolloin vanhanmuotoinen tilinumero poistuu käytöstä. Käythän varmistamassa Jäsentiedon laskutusasetuksista, että kaikille tilinumeroille on asetettuna IBAN-kenttään IBAN-muotoinen tilinumero. Varmista myös että pankkitilien BIC-koodit on asetettuna.
Jäsentieto alkaa käyttämään pelkästään IBAN-kenttään asetettua tietoa alkaen 1.11.2011. Myöskään tulostettavassa laskussa ei enää näytetä vanhanmuotoista tilinumeroa 1.11.2011 alkaen.
01.09.2011
Jäsentietoon on julkaistu tuki uuden SEPA-standardin mukaisten pankkitiedostojen lukuun.
Jäsentiedon laskujen maksutilanteen päivitykseen ei ole tullut käyttäjän näkökulmasta muutoksia. Pankkitiedoston luvussa Jäsentieto ymmärtää nyt sekä vanhan että uuden standardin mukaiset pankkitiedostot.
Uuden standardin mukaisen pankkitiedoston hakuun pankista voi siirtyä tästä päivästä lähtien.
Jotta laskujen maksutilanteen päivittäminen toimisi jatkossakin, kannattaa pankista mahdollisimman pian kysyä "Miten saamme pankistanne XML viitemaksuaineiston tiedostomuodossa?". Yleensä uuden standardin mukaisen XML viitemaksuaineiston saa tiedostomuodossa pankin yritysverkkopankin kautta. Pankit saattavat kuitenkin tarjota myös erillistä pankkiyhteysohjelmaa, josta kyseisen tiedoston saa.
23.05.2011
Osamaksulaskutus mahdollista ryhmissä, enemmän tietoa henkilöluetteloihin
Osamaksulaskutus mahdollista ryhmissä
Nepton Jäsentietoon on viime viikolla julkaistu uusi Maksuvaihtoehto- toiminto. Ryhmien ilmoittautumismaksut on nyt mahdollista jakaa useampaan maksuerään haluamillanne summilla ja eräpäivillä.
Maksuvaihtoehdoilla voitte myös tarjota ryhmän osallistujille useita hintavaihtoehtoja – esimerkiksi alennetut opiskelijahinnat.
Jäsentiedon päivitetty käsikirja kertoo, miten maksuvaihtoehdot näkyvät jäsenille ja sisältää ohjeistuksen ylläpitäjille uusista toiminnoista sekä yksinkertaisia käyttöesimerkkejä.
Maksuvaihtoehdot ja hinnoittelu
http://www.nepton.fi/manual/jasentieto/ryhmaet/hinnoittelu.php
Ylläpitäjän ohje
http://www.nepton.fi/manual/jasentieto/
Enemmän tietoa henkilöluetteloihin
Omilla lisätietokentillä kerätty käyttäjätieto on tuli viime perjantaina ylläpitäjien tarkasteltavaksi Henkilöt -sivulla näkyvään listaukseen. Päivityksen jälkeen henkilöitä on mahdollista hakea ja järjestellä listanäkymässä kaiken järjestelmään tallennetun henkilötiedon perusteella.
Listaukseen tulleen uudistuksen lisäksi alasvetovalikkotyyppisen henkilön lisätietokentän valintavaihtoehtojen järjestystä voi vaihtaa Asetukset- sivulla. Lisätietokenttiä pääset muokkaamaan välilehdellä Lisäasetukset.
13.05.2011
Lisää suorituskykyä ja laajentunut TES-tulkinta
Julkaisemme maanantaiaamuna 16. toukokuuta päivityksen työajanseurantaan. Päivitys parantaa merkittävästi ohjelman suorituskykyä ja laajentaa TES-tulkinnan ominaisuuksia. Päivityksestä ei seuraa käyttökatkoa.
18.02.2011
Työvuoro-ohjelmistoon uusia toimintoja vuorokokonaisuuksien hallintaan, Työaika-ohjelmistoon Excel-raportointi ja parantunut kolmivuorotyön tulkinta.
Julkaisemme ensi viikon aikana uudet versiot Nepton Työvuoro- ja Työaika-ohjelmistoista.
Vuorosuunnittelun uusi versio mahdollistaa vuorojen ryhmittelyn vuorosuunnittelussa. Vuororyhmä voi sisältää useita vuoroja ja vuorotarpeita, sekä vuoropohjia. Ominaisuuden avulla vuorosuunnittelijan on helpompi hallita vuorokokonaisuuksia, kuten aamuvuoroja tai iltavuoroja. Ominaisuus ei muuta olemassaolevaa toimintatapaa, vaan vuorot voi halutessaan suunnitella kuten ennenkin.
Muita uusia valinnaisia ominaisuuksia vuorosuunnittelussa:
- Miehittämättömien vuorojen julkaisu työntekijöiden poimittaviksi
- Sähköpostit julkaistuista työvuoroista sekä miehittämättömistä vuoroista työntekijöille
Nepton Työajan uudessa versiossa on parannettu ohjelman suorituskykyä sekä kehitetty työntekoaikojen tulkintaa kolmivuorotyössä. Lisäksi useat ohjelman raporteista on nyt siirrettävissä Exceliin aiempaa helpommin yhdellä napinpainalluksella.
Uusien toimintojen pikaohje vuorosuunnittelijalle on ladattavissa
Materiaaliat-sivulta. Kerromme mielellämme lisää tuotteidemme uusista ominaisuuksista.
07.09.2010
Hyväksyttyjen työmerkintöjen lukitseminen ja tarkentunut projektiraportointi käyttöön uusimmassa päivityksessä.
Hyväksyttyjen työmerkintöjen lukitseminen
Uusin julkaistu Nepton Työajan päivitys lisää uuden ominaisuuden työtuntien hyväksymiseen. Kun esimies on hyväksynyt alaistensa tunnit, työntekijän kalenteri lukitaan hyväksytyltä ajanjaksolta. Hyväksymisen jälkeen vain esimies tai ylläpitäjä voi tehdä muutoksia työtunteihin tai luoda lukituille päiville uusia työtapahtumia.
Työntekijöiden virheelliset tai puutteelliset työmerkinnät voitte paikallistaa etukäteen ajamalla kesällä käyttöön otetun poikkeuksellisten kirjausten tarkastusraportin, joka raportoi sekä työntekijän että esimiehen sähköpostiin erittelyn työmerkinnöistä löytyvistä poikkeuksista. Lisäämme raporttiin lisätoimintoja tulevissa julkaisussa.
Projektiraportoinnissa projektipuiden ja -oksien summat
Uusin päivitys lisää Projektien tunnit henkilöittäin -raporttiin uuden toiminnon. Raportti laskee nyt halutessanne summat myös projektipuun oksille kertyneistä työtunneista. Raportissa summat eritellään omiin sarakkeisiinsa. Jos haluatte raportoida vain työtunnit, voitte poistaa raporttia luotaessa valinnat projektilehtien ylätasoista.

Kuva: Projektien valitseminen tuntiraportissa. Jos ette halua raportoida ylempien tasojen summia, poistakaa valinnat raportin luomisessa. Yksinkertaisimmillaan tämä onnistuu valitsemalla ensin ”Kaikki aktiiviset projektit” ja napsauttamalla tarpeettomat valinnat pois raportista näppäimistön vaihtonäppäin (Shift) painettuna. Vastaavalla tavalla voitte poimia raporttiin vain puun ylemmät tasot.
Lisäksi olemme julkaisseet useita palvelun ulkoasuun ja käytettävyyteen vaikuttavia parannuksia.